Annan rakastetuimmat jutut -podcast: Elämä on puistellut viime vuosina rajusti kirjailija Markus Kajoa: ”Isoissa vastoinkäymisissä joko purskahtaa rikki tai kehittyy kyky selvitä”

Kettunen-sarjasta tunnetuksi tullut kirjailija Markus Kajo, 61, kertoi Anna-lehden numerossa 50/18 avoimesti elämästään, menetyksistään, kuolemasta ja surusta, valoisasta elämänasenteestaan, arjen pienistä iloista ja autismin kirjon piirteistä, joita hän itsessään tunnistaa. Kuuntele koko juttu tästä! Apea, surumielinen. Sellaiset määreet tulevat mieleen Markus Kajoa katsellessa ja kuunnellessa. Mutta katkeruutta tai kyynisyyttä olemuksesta ei välity. – Katkeroituminen edellyttäisi itsensä nostamista muiden yläpuolelle: minun kärsimykseni on suurempi ja tärkeämpi kuin kenenkään muun. Ei puolison kuolemasta koskaan pääse yli. Ei toista ihmistä voi leikata pois elämästään. Alussa yhteiset hyvät muistot tuntuivat Markuksen mukaan sietämättömiltä. Kun aikaa kuluu, ennen hulluna itkettänyt muisto nostattaa surumielisen hymyn. Ja sitten vain hymyn. – Isoissa vastoinkäymisissä ihminen joko purskahtaa rikki jossakin kohtaa tai sitten sille kehittyy kyky selvitä. Tyhjentynyt pallo täyttyy uudelleen. Minulle on käynyt niin. Kuuntele koko haastattelu Annan rakastetuimmat jutut -podcastista yläpuolelta! Miltä suru tai kuolema näyttää Markuksen mielikuvissa? Mikä on auttanut vaimon kuolemasta selviytymisessä? Mikä Markuksen elämässä muuttui aivoinfarktin myötä? Mikä Markukselle tuottaa iloa? Millaisia autismin kirjon piirteitä Markus itsessään tunnistaa? Mitä kaikkea on Markuksen toivelistalla? Kuuntele tästä kaikki Annan podcastit!

Om Podcasten

Kuuntele koskettavat tositarinat – julkisuuden henkilöiden ja tavallisten ihmisten – Annan rakastetuimmat jutut –podcastista! Mitä adoptiolapsen vuosien lapsettomuuden jälkeen saava juontaja Ellen Jokikunnas katuu? Laulaja Jussi Rainion lapsuuden eväät eivät puolestaan olleet kaksiset. Koko aikuisikänsä masennuksesta kärsinyt Jussi kokee, että lasten kautta myös hänen tarinassaan on onnellinen loppu – mutta millainen? Taina Löytökorven tytär kuoli sen sijaan leukemiaan, ja vain muutama kuukausi sen jälkeen hänen poikansa sairastui kilpirauhassyöpään. Miten tästä voi selvitä? Entä millaista on olla alkoholisti ja neljän lapsen äiti? Tai sairastua Alzheimerin tautiin vain 53-vuotiaana?