101: SuomiDH-elokuva. Lisäksi EWS U21 toiseksi ajanut Tarmo Ryynänen!

Millainen laji alamäkipyöräily oli Suomessa back in the days, eli ennen, kuin pyörätkään olivat 200 millimetriä päistään joustavia monstereita ja maailma oli vielä hyvin erilainen? Kuinka laji on Suomessa kehittynyt ja millaisia tarinoita lajin parista löytyy? Mikä tekee tästä marginaalilajista niin valtavan hienon? Muun muassa näiden kysymysten äärellä ollaan juuri julkaistavassa SuomiDH-leffassa, jonka ensi-ilta on tulevana viikonloppuna Lahdessa. Bob sai jaksoon vieraakseen elokuvan tehneen Joonas Vinnarin, joka on tehnyt valtavan työn jotta Suomen alamäkipyöräilyn tarina sen alkutaipaleilta nykypäivään saakka on saatu dokumentoitua yhteen teokseen. Mukana on myös Antti-Pekka Laiho, jolla on elokuvassa rooli apulaistuottajana, henkisenä tukena sekä tietenkin maailmanluokan kuskina ja monen ajajan esikuvana. Jaksoon mukaan saatiin myös Tarmo Ryynänen, joka ajoi menneenä viikonloppuna toiseksi Sveitsissä EWS Crans Montanan kisassa U21-sarjassa.  Jakson puheenaiheet: 0:03:41 EWS Crans Montana 0:08:33 Tarmo Ryynäsen haastattelu 0:20:03 Päivän aihe: SuomiDH - tarina ystävistä ja painovoimasta SuomiDH Kino Iiriksessä https://kinoiiris.com/fi_FI/suomi-dh-tarina-ystavista-ja-painovoimasta Joonas Vinnari Instagramissa @jvinnari AP Laiho Instagramissa @aplaiho Cyclin TopTip: Erkkari avuksi, jos grippien ja tangon välissä ärsyttävä klappi  ---------------------------------------------------------------------------------- Kuraläppä Shop https://kuralappa.myspreadshop.fi/ Specialized–Kuraläppäliiga https://m.pinkbike.com/contest/fantasy/enduro/league/?leagueid=19263 Ota seurantaan meidän Instatili: https://www.instagram.com/kuralappa/  Liity Kuraläpän Strava-ryhmään: https://www.strava.com/clubs/764135  Kuraläpän YouTube: https://www.youtube.com/channel/UCjgH8zI2QaK35t2KKUq1Q4g Voit lähettää meille palautetta sähköpostiin kuralappa@kuralappa.fi

Om Podcasten

Kuraläppäläiset ovat intohimoisia mtb-harrastajia, jotka elävät ja hengittävät maastopyöräilyä. Tämä on siis podcast, jossa aiheet pyörivät tiukasti maastopyöräilyn (ja vähän gravelin) ympärillä. Lähimpänä sydäntä on kova speksaaminen ja maastopyöräilyn alalajeista käsittelyssä on selkeimmin XCO, enduro ja DH. Tuliko podcastista sanottavaa? Otamme erittäin mielellämme vastaan palautetta osoitteeseen kuralappamedia@gmail.com. Tsekkaa myös Kuraläpän nettisivut www.kuralappa.fi Tagit: maastopyöräily, pyöräily, enduro, fillari, sähköpyöräily