Pitääkö oppimisen olla kivaa?

Miltä oppiminen tuntuu, ja pitääkö sen aina olla kivaa? Näyttäisi siltä, että sosiaaliset taidot ja kyky säädellä tunteita vaikuttavat oppimiseen aiemmin tunnistettua enemmän. Elinikäinen oppiminen nähdään siltana osallisuuteen ja hyvinvointiin sekä ratkaisuna osaajapulaan. Yhdessä oppimisen merkitys kasvaa yhteiskunnassa, kun ratkomme ympärillämme olevia monisäikeisiä ilmiöitä. Sitra kysyi suomalaisilta aikuisilta marraskuussa 2019, mitä ajatuksia ja tunteita elinikäinen oppiminen herättää. Yli 2000 vastaajan mukaan myös aikuiset innostuvat osaamisensa kehittämisestä, he ovat uteliaita, ja elinikäinen oppiminen herättää pääosin myönteisiä tunteita. Oppimiseen liittyy innostuksen ja ilon lisäksi myös ponnistelua, riittämättömyyden tunteita ja ahdistusta. Kysyimme tässä Osaamisen aika -podcastissa Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksella työskentelevältä professori Katariina Salmela-Arolta, mikä meitä motivoi oppimaan ja miten tunteet vaikuttavat oppimiseen. Puolen tunnin pituisen podcastin juontaa Sitran johtava asiantuntija Milma Arola.

Om Podcasten

Sitran Osaamisen aika -podcast paneutuu elinikäisen oppimisen kysymyksiin. Miksi se on tärkeää juuri nyt? Miten voimme mahdollistaa kaikille oppimisen läpi elämän ja mitä hyötyä siitä on?