Pääsiäiskertomuksen hyvikset ja pahikset

Piinaviikon tapahtumiin osallistui Uuden testamentin mukaan lukuisia henkilöitä. Päähenkilön eli Jeesus Nasaretilaisen lisäksi Raamatun lehdillä vyörytetään viikon kuluessa lukuisia henkilöhahmoja, jotka ovat yhä edelleen, 2000 vuotta myöhemmin, kristityille ainakin etäisesti tuttuja. Koko ajan tihentyvään tapahtumasarjaan osallistuvat mm. pelokas Simon Pietari, epäilevä Tuomas sekä kertomuksen pahis eli Juudas Iskariot. Erityisen tärkeässä roolissa on Magdalan Maria, Jeesuksen uskollinen seuraaja, joka oli tälle erityisen läheinen. Haasteteltavina ovat Kuopion hiippakunnan emerituspiispa, eksegetiikan dosentti Wille Riekkinen sekä Helsingin yliopiston Uuden testamentin eksegetiikan dosentti ja yliopistonlehtori Outi Lehtipuu. Toimittajana on Riikka Suikkari. Entä kuinka hyvin sinä tunnet hiljaisen viikon ja pääsiäisen henkilöt? Se selviää ohjelmaan liittyvän testin avulla. Suikkari on toimittanut myös Tiedeykkösen Jeesus Nasaretilaisesta. Sen voi kuunnella täältä:

Om Podcasten

Kertomuksia maailmankaikkeuden ääristä ihmiskehon syövereihin. Toimittajina Jaro Asikainen, Jenni Frilander, Minna Korhonen, Pirjo Koskinen, Leena Mattila, Teija Peltoniemi ja Pasi Toiviainen. Ohjelmaa avustavat tiedetoimittajat Mari Heikkilä, Sisko Loikkanen ja Jari Mäkinen. Tuottajana Jenni Stammeier.