39. Yhdistyksen johtaminen ja naisjohtajuus - Anne Horttanainen

Yhdistyksen ja yrityksen johtamisessa on paljon samaa, mutta yhdistyksissä toiminnan painopiste on usein ennen kaikkea yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa vahvan kaupallisen fokuksen sijaan. Näin ollen yhdistyksen johtaminen vaatii omalla tasolla laajaa ymmärrystä toimialasta, sidosryhmistä ja lainsäädännön asettamista reunaehdoista sekä vision ja arvojen selkeää sanoittamista. Johtajana tehtävässä saa usein pohtia oman persoonan ja johtamistyylin merkitystä entistä tarkemmin sekä tasapainoilla erilaisten odotusten keskellä – erityisesti, jos sattuu myös olemaan nainen. Silti juuri monimuotoisuudessa piilee voima, joka auttaa rakentamaan kestävää, ihmislähtöistä ja tuloksellista yhdistystoimintaa. Mitä erityispiirteitä juuri yhdistyksen johtamisessa on? Millainen merkitys on verkostoitumisella ja yhteistyöllä muiden yhdistysten ja yritysten kanssa? Entä miten onnistunut yhteistyö toimitusjohtajan ja yhdistyksen hallituksen välillä luodaan? Aiheesta kokemuksia Sirkka-Liisalle ja Katriinalle jakamassa Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtaja Anne Horttainen.

Om Podcasten

Naisten osuus ylimmässä johdossa on säälittävän pieni, mutta tyttäret tarvitsevat esikuvia – jalanjälkiä, joita seurata. Yhdessä vieraidensa kanssa Recordlyn toimitusjohtaja Katriina Kiviluoto ja Columbia Roadin toimitusjohtaja Sirkka-Liisa Rotinen keskustelevat urasta, teknologiasta, työn tekemisestä äitinä ruuhkavuosien keskellä, lasikatoista ja yrityskulttuureista. Ääniteknikko Lari Palander.