46. Virkamiesjohtajana miesvaltaisella alalla, sopeudu tai olet vaihtopenkillä - Kaisa Tammi

Tänään Sirkka-Liisan ja Katriinan vieraana Valtion koulukodeilla vaikuttava psykologi ja entinen naisvankilan pomo Kaisa Tammi. Hän on tehnyt valtavirrasta poikkeavan uran virkamiehenä perinteisesti miesvaltaisella alalla ja on useasti joutunut pohtimaan sitä kuinka radikaalia muutosta voi ajaa ilman että joutuu vaihtopenkille. Kaisa ajoi voimakkaasti Suomen ensimmäistä naisvankilaa, koska naiset ovat yleensä taustoiltaan vankeina erilaisia. “Kun näin hänen arpensa ymmärsin että minulla oli ollut ennakkoasenteita. Nainen rikoksentekijänä on usein uhri”, toteaa Kaisa Tammi. Miten Kaisa päätyi tälle uralle ja mitä hän on joutunut tekemään pysyäkseen sillä? Miksi Kaisa taisteli intohimoisesti Naisvankilan puolesta?Miten Kaisa pystyy nykyisessä työssään vaikuttamaan lasten ja nuorten valoisampaan tulevaisuuteen?Mikä on ollut Kaisan uran suurin pettymys?

Om Podcasten

Naisten osuus ylimmässä johdossa on säälittävän pieni, mutta tyttäret tarvitsevat esikuvia – jalanjälkiä, joita seurata. Yhdessä vieraidensa kanssa Recordlyn toimitusjohtaja Katriina Kiviluoto ja Columbia Roadin toimitusjohtaja Sirkka-Liisa Rotinen keskustelevat urasta, teknologiasta, työn tekemisestä äitinä ruuhkavuosien keskellä, lasikatoista ja yrityskulttuureista. Ääniteknikko Lari Palander.