#46 VEETI OSSI – TUNTEIDEN KOHTAAMINEN

Jakso on tehty kaupallisessa yhteistyössä Neste K liikenneasemaverkoston kanssa osana “Kaikki kyydissä” -yhteiskuntavastuukampanjaa, jonka ensimmäinen aihe on tunteet osana ajoturvallisuutta. #kaikkikyydissä @nestebensis Vieraana jaksossa on Podcastaaja, DJ, video-&valokuvaaja, vaikuttaja, positiivinen nuori maskuliinisuus, avoimen keskustelukulttuurin ja mielenterveyskeskustelun edistäjä sekä elämästä nauttija Veeti Ossi. Veeti on syvällinen, fiksu ja viisaskin nuorimies, joka on käynyt paljon läpi elämänsä aikana ja on löytänyt merkityksensä siitä, että puhuu avoimesti haastavista aiheista ja tunteista podissaan, jolloin voi olla vertaistukena monille nuorille. Hänen mukaansa “kaikki ollaan ihan yhtä pihalla, osa vaan peittää sen paremmin”. Jaksossa puhutaankin avoimesti vaikeista asioista ja siitä, että miksi tunteita kannattaa käsitellä elämässä ja millaisia vaikutuksia omilla valinnoilla sekä käytöksellä voi olla omaan ja muiden elämään. Veeti on kokenut ja nähnyt läheltä nuorten miesten käyttäymistä ja lieveilmöitä ja jopa pelännyt ystäviensä kyydissä itsensä ja muiden puolesta. Nuoria miehiä kuolee liikenteessä ihan liikaa, mm. siitä syystä, että nuoressa iässä ollaan irti omasta tunnemaailmasta ja kaveriporukassa tyhmyys voi tiivistyä. Siihen voi liittyä päihteitä, kiihtyneessä tilassa ajamista ja kilpailua, joka on myös usein valitettavan linkittynyt maskuliiniseen kuvastoon. Tässä jaksossa puhutaan mieskuvan muutoksesta, kerrotaan omia kokemuksia ja oppeja matkan varrelta tunteiden käsittelemiseen, jotta voidaan ennaltaehkäistä tapaturmia ja herättää oivalluksia aihepiirin ympäriltä ylisukupolvisesti muutosta edistäen. #kaikkikyydissä #menshealthmonth ––– Tilaa meidän Youtube-kanava: ⁠ @jabattunteet Seuraa meitä Instagramissa: https://www.instagram.com/jabatjatunteet Tiktokissa: https://www.tiktok.com/@jabatjatunteet Facebookissa: https://www.facebook.com/jabatjatunteet/ Luova tuotantoyhtiö: Marmori Productions #podcast #suomi #podcastsuomi #suomipodcast #VeetiOssi #kaikkikyydissä #menshealthmonth --- Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/jabatjatunteet/message

Om Podcasten

Jäbät & Tunteet on yhteisö ja tunnemedia, joka kannustaa haavoittuvaisuuteen ja tunneilmaisuun sekä pyrkii laajentamaan miehenä olemisen malleja. Keskustelemme jäbistä ja tunteista, mielenterveydestä, rakkaudesta ja parisuhteista, yksinäisyydestä ja ystävyydestä, ilosta ja surusta, häpeästä ja kiitollisuudesta – kaikesta siitä mitä miehenä oleminen on nyt, ja mitä se voisi kenties olla tulevaisuudessa. Jos tykkäät podista, ota meidät seurantaan Spotifyssa, somessa ja liity Telegram-yhteisöön sekä osallistu tapahtumiin! Ohjeet löytyvät Instagramista.