Yrityskaupat / Ari-Pekka Salovaara

Kuudennessa kasvu360-jaksossa keskustellaan yrityskauppojen merkityksestä kasvulle. Jaksossa vieraana on sijoittaja, Nordic Business Forumin hallituksen jäsen ja jakson äänityksen aikana Visma Solutionsin toimitusjohtajana toiminut Ari-Pekka Salovaara. Sittemmin Ari-Pekka on siirtynyt kansainvälisen Visma Lower SMB -liiketoiminnan johtajaksi. Ari-Pekka on urallaan päässyt tekemään ja näkemään voimakasta kasvua. Vuonna 2004 hän perusti yhtiökumppaninsa kanssa ohjelmistoyhtiö Severan, joka kasvoi viidessä vuodessa 15-kertaiseksi. Severa myytiin Vismalle 2010 ja samalla Ari-Pekka siirtyi Vismalle jatkamaan toimitusjohtajana Visma Solutionsissa. Kasvusuunta on jatkunut yrityskaupan jälkeen ja Visma Solutionsin liikevaihto on noussut 900 prosenttia. Ari-Pekka nauttii kasvusta, sillä hän kokee siitä olevan helpompi innostua kuin taseesta tai tuloksesta. Kuuntele millaisia kasvumahdollisuuksia yrityskaupat tarjoaa ostajan ja myyjän näkökulmasta.

Om Podcasten

Kasvu360-podcast käsittelee yritysten ja organisaatioiden kasvuun liittyviä teemoja monista eri näkökulmista. Podcast-sarjan aikana keskustellaan esimerkiksi asiakaskokemuksen, numeroilla johtamisen ja innovaation rooleista kasvun ajureina. Podcastissa vierailee Suomen kovimpia asiantuntijoita näiden teemojen ympäriltä. Podcastia juontaa Tommi Laitinen ja sen tarjoaa Visma Fivaldi.