InfoWars – yhden salaliittoteorian alku ja loppu

Kaikki Murha joka tapahtui -podcastin uudet jaksot löytyvät podcast- ja äänikirjapalvelu Podimosta. Tutustu Podimon podcast- ja äänikirjavalikoimaan ja aloita ilmainen kokeilu osoitteessa podimo.fiVuonna 2012 tapahtui yksi Yhdysvaltojen historian järkyttävimmistä massamurhista. Yhteensä 28 ihmistä kuoli Connecticutin osavaltiossa tapahtuneessa iskussa, ja uhreista 20 oli 6-7-vuotiaita lapsia. Joulukuussa 2012 välittömästi tapahtumien jälkeen alkoi myös spekulaatio siitä, tapahtuiko massamurhaa ollenkaan vai oliko kyseessä hallituksen organisoima valhe, jolla yritettiin vaikuttaa esimerkiksi Yhdysvaltojen aselakeihin. Pahimmillaan jopa 75 miljoonaa amerikkalaista uskoi tai epäili, ettei koko massamurhaa koskaan tapahtunut. Kuka on salaliittoteorian alullepanija Alex Jones? Miksi ja miten hän sai kannattajansa häiriköimään, ahdistelemaan ja uhkailemaan lapsensa ja läheisensä menettäneitä perheitä?  Sisältövaroitukset: massamurha, salaliittoteoria, lapsiin kohdistuva väkivalta, itsensä vahingoittaminenPodcastia juontaa ja tuottaa Saara Nurmo Lähteet:TV-dokumentti: Truth vs. Alex Jones, HBO (2024) Uutis- ja artikkelilähteet New Yorkerhttps://www.newyorker.com/magazine/2014/03/17/the-reckoning  PBS / Frontlinehttps://www.pbs.org/wgbh/frontline/article/slideshow-adam-lanzas-path-to-the-sandy-hook-tragedy/https://www.pbs.org/wgbh/frontline/article/alex-jones-and-donald-trump-how-the-candidate-echoed-the-conspiracy-theorist-on-the-campaign-trail/ BBChttps://www.bbc.co.uk/news/articles/cj55v57v2z2ohttps://www.bbc.co.uk/news/world-us-canada-41749336https://www.bbc.co.uk/news/world-us-canada-38245883https://www.bbc.co.uk/news/world-us-canada-67560510 NPRhttps://www.npr.org/2022/12/09/1141820428/two-parents-remember-their-6-year-old-daughter-who-died-at-sandy-hookhttps://www.npr.org/sections/thetwo-way/2012/12/16/167390094/in-newtowns-tragedy-futures-cut-short-and-families-left-with-voids New York Timeshttps://www.nytimes.com/2018/09/07/us/politics/alex-jones-business-infowars-conspiracy.htmlhttps://www.nytimes.com/2018/08/13/business/media/sandy-hook-conspiracies-leonard-pozner.html The Guardianhttps://www.theguardian.com/us-news/2019/mar/25/father-of-young-sandy-hook-victim-has-killed-himself-police-sayhttps://www.theguardian.com/us-news/2017/may/02/sandy-hook-school-hoax-massacre-conspiracists-victim-father CNNhttps://edition.cnn.com/2023/11/28/us/sandy-hook-families-settlement-alex-jones/index.html Reutershttps://www.reuters.com/legal/sandy-hook-families-reach-settlement-over-alex-jones-bankruptcy-2025-01-13/ Independenthttps://www.independent.co.uk/news/world/americas/alex-jones-trial-sandy-hook-robbie-parker-b2177521.htmlhttps://www.independent.co.uk/news/world/americas/alex-jones-jury-sandy-hook-b2139336.html New York Magazinehttps://nymag.com/intelligencer/2017/05/how-does-alex-jones-make-money.html CBS Newshttps://www.cbsnews.com/news/sandy-hook-newtown-connecticut-shooter-adam-lanza-tortured-mind-documents-shed-light/ Timehttps://time.com/4810828/sandy-hook-shooting-lucy-richards-threats/ AP Newshttps://apnews.com/article/shootings-texas-school-connecticut-538914ccd342aad854bbb717966eb177 The Newtown Beehttps://www.newtownbee.com/11202020/avielle-foundation-is-now-the-avielle-initiative-at-university-of-colorado/ HONR Networkhttps://honrnetwork.org/founding-honr/ Wikipediahttps://en.wikipedia.org/wiki/HONR_Network#Activities YouTube-lähteethttps://www.youtube.com/watch?v=_huG4HQaWrchttps://www.youtube.com/watch?v=Mp-IuTyFqYAhttps://www.youtube.com/watch?v=FuqjmP959vohttps://www.youtube.com/watch?v=VIlbLOJ43zMSee Privacy Policy at https://art19.com/privacy and California Privacy Notice at https://art19.com/privacy#do-not-sell-my-info.

Om Podcasten

Suomen rikospodcastien tähtikaartiin kuuluva Murha joka tapahtui on suomenkielinen rikospodcast, jonka jaksoissa käydään aina yhden tai useamman rikoksen tapahtumat läpi. MJT:n kyydissä pääset kuulemaan henkirikosten lisäksi myös yhteiskunnallisista aiheista, onnettomuuksista ja mysteereistä, joita yhdistää yksi asia - tapaukset ovat selvitettyjä. Podcastia hostaa Saara Nurmo. Uusi jakso julkaistaan Podimossa tiistaisin. IG. @murhajokatapahtui, @saaralondon Kansikuva: Riitta Koukkunen Kaikki Murha joka tapahtui -podcastin jaksot löytyvät podcast- ja äänikirjapalvelu Podimosta. Tutustu Podimon podcast- ja äänikirjavalikoimaan ja aloita ilmainen kokeilu osoitteessa podimo.fi