#neuvottelija 127 - Uniogen Turussa #lifescience M&A (Jarkko Ruohola Henri Sora Liina-Johanna Leeve)

Jarkko Ruohola, Lukander Ruoholan managing partner, Henri Sora, OKR-asiantuntija ja Liina-Johanna Leeve Translink Corporate Finance Oy:sta keskustelevat Sami Miettisen kanssa Uniogen-yhtiön juridisesta ja taloudellisesta muodostamisesta M&A-neuvottelujen kautta.  Jaksossa käydään läpi mitä haasteita kolmen erilaisissa kasvuvaiheissa olevan turkulaisyhtiön muodostamiseen liittyi. Kaivogen, Labrox ja Abacus Diagnostica olivat erilaisia osakeomistuksiltaan, osakassopimuksiltaan sekä syklisyydeltään. Yhdessä ne muodostavat noin €15 milljoonan liikevaihdon ja sadan henkilön työpaikan Uniogenin, jonka myynnistä noin 90% menee vientiin.  Abacus Diagnostican toimitusjohtaja Erno Sundberg kertoo vuoden 2022 alun alkaneen vahvasti kun omicronin myötä diagnostiikkakysyntä on pysynyt vahvana. Yhtiö tähtää merkittäviin synergioihin ja uudentyyppisiin #lifescience - diagnostiikkoihin sekä infektiotautien että syöpätutkimuksen alueilla hyödyntäen kolmen yhdistyneen yrityksien vahvuuksia.  Projekti, koodinimeltään LAKKA, tähätäsi noin puolen vuoden ajan eri osatehtäviin.  #neuvottelija -jaksossa käydään läpi mm. suhteelliseen arvonmääritykseen ja lopulliseen osakevaihtoon liittyvät osatehtävät. 1+1+1 voi olla enemmän kuin 3 yrityskaupoissa. Pelkkä transaktion julkistus on vain pieni osa ennen yrityskauppaa ja sen jälkeen tehtävää työtä. Huonosti suunniteltu yrityskauppa voi kariutua mm. 90% omistuksen jälkeen toteutettavan Keskuskauppakamarin lunastusmenettelyn riitoihin. Uniogenissa tällaiset ongelmat kuitenkin vältettiin huolellisella suunnittelulla. Prosessin lopussa Uniogen sai apporttilausunnon, uuden osakassopimuksen ja ulkopuolisen toimitusjohtajan.   00.00-32:39 Henri Sora, Jarkko Ruohola, Liina-Johanna Leeve ja Sami Miettinen kekustelevat Uniogen-neuvotteluista ja M&A-transaktion toteuttamisesta   29:08 Henri Sora kertoo Suomen Purjelaivasäätiön kuunari Helenan 30v-juhlakuulumisia   #neuvottelija #neuvottelijat #yrityskauppa #M&A #fuusio #osakevaihto #Turku #neuvottelijat Facebook - liity #neuvottelijat-ryhmään https://www.facebook.com/groups/neuvottelijat Kaikki #neuvottelija -jaksot ja haku: https://www.dcmcapital.fi/neuvottelija

Om Podcasten

Sami Miettinen on tubettava investointipankkiiri. #neuvottelija on podcast, jossa haastatellaan työkseen neuvottelevia ja analysoidaan suomalaista yhteiskuntaa. Aiheet vaihtelevat investointipankkitoiminnasta kansantalouteen ja kasvuyrittäjiin. Kanavaa on katsottu Youtubessa ja kuunneltu eri formaateissa yli milljoona kertaa. Samin Uusi neuvotteluvalta (WSOY) -kirja oli syksyllä 2019 kuunnelluin teos talous ja business-kategoriassa, rinnallaan siihen haastateltujen Risto Siilasmaan ja Björn Wahlroosin kirjat.