Kausi 3, Jakso 1 - Taistelijan Perustyökalu - rynnäkkökivääri 62 modernisointiprojekti

Radio Kipinän kolmannen kauden avausjaksossa tutkimusupseeri, kapteeni Pekka Määttänen Kaartin jääkärirykmentistä avaa rynnäkkökivääri RK62M modernisointiprojektia ja sen kehitystä. Podcastissa keskustellaan taistelijan ”perustyökalulle”, eli rynnäkkökiväärille asetettavista vaatimuksista, ominaisuuksista ja kehitysnäkymistä. Kapteeni Määttänen kertoo, miksi puolustusvoimat päätyi modernisoimaan RK62-aseen ja millä lähtökohdilla tutkimustyö vietiin läpi.

Om Podcasten

Radio Kipinän podcastit käsittelevät laajasti maanpuolustusta ja Puolustusvoimia. Podcastien tarkoitus on kertoa syvällisemmin maanpuolustuksen ratkaisuista, taustoista, puolustusjärjestelmää koskevista vaatimuksista ja reunaehdoista, sekä viestiä avoimesti puolustusvoimista ja sen toiminnasta. Podcasteissa esiintyvät Puolustusvoimien eri alojen parhaat asiantuntijat. Aiheet käsittelevät muun muassa tekniikkaa, sotataitoa, puolustusjärjestelmää ja puolustuksen periaatteita. Kuulijat voivat ehdottaa palautejärjestelmän kautta aiheita, jotka ovat juuri heille kiinnostavia.