S14E6 “Ahdistuin ajatuksesta, että olisin vain opettaja loppuelämäni”. Vieraana Anna Pietelin

Miltä tuntuu kun muutostarve menee niin pitkälle, että asialle on pakko tehdä jotain? Kun nykyinen arki ei palvele, on tehtävä rohkeita ratkaisuja. Anna Pietelin, asuntosijoittaja, äiti ja opettaja kertoo kuinka huomasi ettei enää syttynyt ajatuksesta että jatkaisi elämää samoin kuin tähän asti. Virkavapaa mahdollisti uuden kokeilemisen uudessa kaupungissa. Tärkein myönteinen muutosvoimat Annalla oli muuttunut tapa ajatella, oikeat ihmiset ympärillä eli verkoston tuki sekä rohkeus tehdä itselle ja omalle perheelle oikeita ratkaisuja. Omannäköinen elämä tuo toki mukanaan myös turbulenssia, mutta ymmärrys siitä ettei mikään ole lopullista ja asioita voi kokeilla, antoi rauhan keskellä muuttokaaosta.  Puhumme jaksossa Annan muutosmatkasta, siitä miltä tuntui muuttaa lähes koko elämänsä uuteen kaupunkiin ja mitkä asiat tekivät itse muutoksesta helpompaa. Pohdimme myös sitä, miksi ihminen muuttuu. John C. Maxwell on on kertonut että ihmiset muuttuvat neljästä eri syystä.  1. Kun sattuu niin paljon, että on pakko muuttua.  2. Kun on nähnyt tarpeeksi ja inspiroitunut tarpeeksi muutoksesta.  3. Kun oppii tarpeeksi ja tajuaa haluavansa muuttua. Tieto lisää ymmärrystä. 

Om Podcasten

SYÖ NUKU SÄÄSTÄ- podi yksilötaloudesta ja kaikesta joka siihen liittyy. Jokaisessa jaksossa sekoittuu vinkkejä, ideoita sekä inspiraatiota, jotka yhdessä toivottavasti auttavat sinua nostamaan taloudellista itseluottamustasi. Ida, Ronja ja Erja kehottavat kaikkia puhumaan rahasta!