S16E3 Maksa itsellesi ensin!Muutama sana ryhtiliikkeestä

Kaupallisessa yhteistyössä Gummeruksen kanssa. On olemassa vain yksi varma juttu- kaikki muuttuu! Tämä tarkoittaa myös sitä, että kun elämäntilanne muuttuu, joutuu aina palaamaan uudestaan ja uudestaan perusteiden ääreen. Ja tänään palaamme ”maksa itsellesi ensin”- mantran ääreen! Ronja havahtui asiaan viime syksyn paniikkikohtauksen jälkeen ja nyt jos koskaan on oikea aika yhteiselle ryhtiliikkeelle. Tälle ryhtiliikkeelle olemme leikkisästi heittäneet ilmoille radioääni ja taloudellisia neuvoja antavan Dave Ramseyn lauseen: ”Beans and rice and rice and beans”, joka muistuttaa siitä, että ryhtiliikkeen eteen pitää myös välillä tehdä uhrauksia. Ryhtiliikkeen tueksi on hyvä palata perusteiden ääreen ja onneksi Mimmit sijoittaa kaksikko Evita Lestinen ja Pia-Maria Nickström ovat kirjoittaneet uuden sukupolven sijoitusoppaan, joka auttaa ymmärtämään taloutta ja maailmaa inspiroivalla otteella. Vitsit jos tällainen kirja olisi ollut käytössä jo peruskoulussa! Nappaa oma Mimmit sijoittaa – Sijoitusopas jota ymmärrät- kopiosi helposti osoitteesta www.gummerus.fi. Huviksi ja hyödyksi! Muista ottaa myös meidän somet seurantaan ja tilaa podcast painamalla 🔔. @syo.nuku.saasta @erjarossi @romsronja

Om Podcasten

SYÖ NUKU SÄÄSTÄ- podi yksilötaloudesta ja kaikesta joka siihen liittyy. Jokaisessa jaksossa sekoittuu vinkkejä, ideoita sekä inspiraatiota, jotka yhdessä toivottavasti auttavat sinua nostamaan taloudellista itseluottamustasi. Ida, Ronja ja Erja kehottavat kaikkia puhumaan rahasta!