Meret ovat isoin turvamme ilmastokriisiltä, mutta niissä tikittää kaoottisten luonnonvoimien aikapommi

Itämeri on ilmastonmuutoksen koelaboratorio. Se on yksi saastuneimmista ja ilmastonmuutokselle haavoittuvimmista meristä - mutta myös maailman tutkituin meri. Itämeren pinnan alta etsitään nyt arvokasta uutta tietoa maapallon muuttuvien meriekosysteemien ymmärtämiseksi. Monien tutkijoiden mielestä meret ovat ihmisen tärkein liittolainen ilmastonmuutosta vastaan. Merien tila on kuitenkin heikentynyt niin rajusti, että valtava suojakilpi rakoilee. Keikahduspisteen ylittäminen voi tehdä merellisestä hiilinielusta päästöjen lähteen, joka kiihdyttää ilmastonmuutosta. Pahimmillaan merien muutos pysäyttäisi Golfvirran ja jäädyttäisi Euroopan. Merissä voi kuitenkin piillä myös ratkaisun avaimet lämpenevän planeetan pelastamiseksi. Maailman valtiot päättivät hiljattain suojella kolmasosan maailman meristä vuoteen 2030 mennessä, mutta miten moinen temppu tehdään? Haastateltavana ovat meribiologi Camilla Gustafsson Coast Clim -tutkimuskeskuksesta sekä meriympäristöjohtaja Ulla Rosenström John Nurmisen säätiöstä. Toimittajana on Jaro Asikainen.

Om Podcasten

Kertomuksia maailmankaikkeuden ääristä ihmiskehon syövereihin. Toimittajina Jaro Asikainen, Jenni Frilander, Minna Korhonen, Pirjo Koskinen, Leena Mattila, Teija Peltoniemi ja Pasi Toiviainen. Ohjelmaa avustavat tiedetoimittajat Mari Heikkilä, Sisko Loikkanen ja Jari Mäkinen. Tuottajana Jenni Stammeier.