Terhokodin vapaaehtoiset

Varsinaisen henkilökunnan lisäksi Terhokodissa työskentelee iso joukko vapaaehtoisia. He auttavat eri askareissa ja lähtevät käymään potilaan kanssa vaikka teatterissa. He valvovat myös kuolevan ihmisen vierellä hänen elämänsä viime hetkinä. Nina Vuojelan rooli vaihtui Terhokodissa omaishoitajasta jälleen vaimoksi ja nyt hän johtaa yksikön vapaaehtoistoimintaa. Vaikka Terhokodissa eletään kuoleman ja surun keskellä, on siellä aikaa myös juhlille ja jopa häille.

Om Podcasten

Tuonela on puhetta kuolemasta, kuolemisesta ja siltä karkuun juoksemisesta. Sarjassa pääsevät ääneen ihmiset, jotka ovat tekemisissä kuoleman kanssa työnsä kautta, sekä myös menetyksiä kokeneet. Surusta ja suremisesta on tullut hyvin yksityistä. Koska emme halua loukata, emme myöskään uskalla kohdata surevaa. Hyvä kuolema on jokaisen ihmisoikeus, mutta tulisiko ennen sitä elää sellainen elämä, että pois nukkuessa ei kaduta mikään? Toimittajana Tero Taxell.