Miten naisen asema on muuttunut Kiinassa?

Ensimmäinen sana, jonka tutkija Tiina Airaksinen aikoinaan oppi kiinaksi, oli ’suhteet’. Sanan painoarvo kertoo verkostojen merkityksestä Kiinassa. Airaksinen on Aasian tutkimuksen vanhempi yliopistonlehtori, ja hän on tutkinut kiinalaisia identiteettejä ja naisten toimijuutta 1990-luvulta lähtien. Millaisiin verkostoihin naiset esimerkiksi kuuluvat ja mistä naisten asemaan ja oikeuksiin liittyvistä kysymyksistä Kiinassa keskustellaan juuri nyt? Entä miten Kiinan sensuurikoneisto vaikuttaa suomalaisen Kiinan-tutkijan työhön? Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella.

Om Podcasten

Utelias mieli on Helsingin yliopiston podcast, joka puhuu tieteestä tunteella. Jokaisessa jaksossa tutkijat kertovat oman alansa kiinnostavimmista, yllättävimmistä ja tärkeimmistä läpimurroista. Sarjan juontaa Hanna Hantula, tuottajana Hanna Asikainen.