10. Synnytin yksin kylpyhuoneessa - Juulin vapaasynnytys

Juulin esikoisen synnytys sairaalassa sabotoitiin täydellisesti. Toisen raskauden kohdalla Juuli ei enää voinut kuvitellakaan palaavansa sairaalaan synnyttämään, puhumattakaan henkilökunnan keskellä, jonka kasvoja ei tulisi näkemään. Juuli näki itsestään vision synnyttämässä yksin kylpyhuoneessa. Juuli ei ollut koskaan kuullutkaan, että joku olisi tehnyt niin! Googlettelun perusteella suomeksi ei löytynyt mitään tietoa, mutta ulkomailta alkoi löytyä enemmänkin. Juuli ymmärsi, että on todella naisia, jotka tekevät niin, synnyttävät yksin tai perheen kesken kotona. Sitten perustin Vapaasynnytys Suomi -tilin, jonka Juuli onnekseen löysi. Ajoitus oli täydellinen. Kesällä Vapaasynnytys Suomi -yhteisöön saatiin ihana uutinen Juulin vapaasta kotisynnytyksestä. Kun synnytyksen aika koitti, Juuli oli yksikseen kotona ja sai uppoutua synnytyskuplaansa täysin. Juuri kun Juuli ajatteli, että ei pysty tähän enää, lapsivedet loiskahti lattialle ja vauvan pää tuli perässä. Seuraavalla aallolla syntyi vauva, täysin ponnistamatta. 💓💓💓 Kuuntele tämä upea vapaasynnytystarina ja mielenkiintoinen keskustelu synnytyksestä, kiltin tytön syndroomasta, sairaalan, lääkäreiden ja kätilöiden naisia ja lapsia vahingoittavasta käytöksestä ja toimenpiteistä. Tärkeimpänä kuitenkin Juulin huikea vapaasynnytys täysin omassa voimassa, luontoon ja kehoonsa luottaen.  Instagram @vapaasynnytyssuomi

Om Podcasten

Tervetuloa Vapaasynnytys Suomi -podcastin pariin! Siskojen ja naisten piiriin, jossa jaamme tarinoita naiseudesta, äitiydestä, raskaudesta ja synnytyksestä. Tämä on paluu juurillemme, voimakkaiden naisten heimoon, jossa kuljemme tuettuina ja kannateltuina, toistemme tarinoista inspiroituen. Instagram @vapaasynnytyssuomi