33. Esikoisen vapaasynnytys Australiassa - Idan tarina

Kun Australiassa asuva suomalainen Ida sai yllättäen tietää olevansa raskaana, ajatus synnytyksestä pelotti, mutta etsiessään tietoa Ida löysi Vapaasynnytys Suomi -podcastin ja yhteisön. Ystävien ja ympäriltä tulevan tuen kannustamana Ida alkoi haaveilla kotisynnytyksestä, ja kävi raskaudenseurannassa yksityisellä kätilöklinikalla. Raskausmyrkytysepäilyistä huolimatta Ida jatkoi kotisynnytyssuunnitelmia. Ida asui teltassa raskausaikana, onneksi täydellinen koti löytyi viikkoa ennen laskettua aikaa. Heti kun Ida sai paikat kuntoon uudessa kodissa, vauva päätti syntyä. Idan sisko tuli Suomesta tueksi synnytykseen ja vauva-aikaan. Synnytyksen lopussa iski pelko, että vauva on jumissa. Silloin Idan valitsemista tukijoukoista oli korvaamaton apu. Supistukset loppuivat täysin yli puoleksi tunniksi - täydellinen lepohetki. Tauko tuli juuri ennen syntymää, ja kaikki pysyivät luottamuksessa. Lopulta Ida ei ponnistanut itse ollenkaan, vaan keho alkoi työntää vauvaa ulos. Vauva syntyi kasvot edellä. Tämä tarina olisi voinut mennä sairaalassa hyvin eri tavalla. Synnytyksen jälkeen oli ihana jäädä nukkumaan takkatulen ääreen, omaan sänkyyn. Olo oli epätodellinen mutta samalla täysin normaali. Ensimmäiset kolme kuukautta Ida imetti sinnikkäästi kireästä kielijänteestä huolimatta. Kun kireä kielijänne todettiin ja operoitiin vauvan ollessa kolme kuukautta, imetys helpotti saman tien ja maito alkoi virrata runsaana. Onneksi Ida ei luovuttanut vaan jatkoi sinnikkäästi ja on saanut täysimettää vauvaansa tähän päivään asti. Podcastin tunnusbiisi Jutta Halmetoja. Instagram @vapaasynnytyssuomi

Om Podcasten

Tervetuloa Vapaasynnytys Suomi -podcastin pariin! Siskojen ja naisten piiriin, jossa jaamme tarinoita naiseudesta, äitiydestä, raskaudesta ja synnytyksestä. Tämä on paluu juurillemme, voimakkaiden naisten heimoon, jossa kuljemme tuettuina ja kannateltuina, toistemme tarinoista inspiroituen. Instagram @vapaasynnytyssuomi