Nuorten metsien hoito

Mitä tarkoittaa nuorten metsien hoito? Miksi on tärkeää keskustella nuorten metsien hoidosta? Podcastissa käsitellään, kuinka nuoria metsiä Suomessa on hoidettu ja ennen kaikkea sitä, kuinka niitä tulisi hoitaa. Metsätalousinsinööriopiskelijat Nuutti, Juho ja Eemil keskustelevat myös siitä, millaisia valtion tukia metsänomistajat voivat saada metsiensä hoitoon. Pohditaan myös, kuinka hyvin ihmiset ovat käyttäneet tukia hyväksi ja jos ovat tai eivät, niin miksi. Tämä podcast on tuotettu osana Etelä-Savon metsien kokonaiskestävä käsittely -hanketta. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama ja rahoituksen on myöntänyt Etelä-Savon maakuntaliitto.

Om Podcasten

Xamkin virallinen podcast. Official podcast of Xamk. Rohkeus ja uhteliaisuus. Tahto kokeilla, oivaltaa ja oppia. Halu laittaa kaikki likoon huomisen puolesta. Xamkilaisuus on asenne, joka yhdistää. Työskentelemme paremman huomisen eteen neljällä kampuksella, yhteistyökumppaneidemme kanssa ja maailmanlaajuisen verkoston tukemana. Luomme elinvoimaa omaan ympäristöömme ja jätämme kädenjälkemme sinne, missä sitä eniten tarvitaan.